Palkansaajillakin on vapaus vaikuttaa

Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala pahoitti mielensä palkansaaja-aktiivien käynnistämästä Vapaiden Valtakunta – kampanjasta. Haapalan räksytys on loogista jatkoa oikeiston pyrkimyksille kieltää työntekijöiltä vapaus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Vähemmän yllättävästi Ilta-Sanomien kirjoitus keräsi sosiaalisessa mediassa innokkaita taputuksia juuri niiltä tahoilta, jotka haluavat heikentää duunarien työ – ja palkkaehtoja. Myös kokoomuksen äänenkannattaja Verkkouutiset rummutti tätä viestiä innolla. Vapaiden Valtakunta on palkansaaja-aktiivien käynnistämä yhteiskunnallinen kampanja, jolla herätetään työntekijöitä käyttämään äänioikeuttaan. Sitä luulisi, että ihmisten osallistaminen demokraattiseen vaikuttamiseen olisi kaikkien mielestä hyvä tavoite.

Ammattiliitot vastustivat hallituksen pyrkimyksiä irtisanomissuojan heikentämiseksi työtaisteluilla tänä syksynä. Oikeiston ja työnantajapuolen mielestä lakiesityksiä ei saisi vastustaa poliittisilla lakoilla vaan vaikuttaminen pitäisi tehdä äänestyskopissa. Nyt irtisanomislain taustalla olleet tahot hyökkäävät myös palkansaajien äänestysaktiivisuuskampanjaa vastaan. Vaikuttaa siltä, että poliittisen oikeiston ja yrittäjäjärjestöjen mielestä palkansaajilla ja tavallisilla ihmisillä ei ole oikeutta vaikuttaa yhtään mihinkään.
Samaan aikaan kun he vaativat hallitukselle työrauhaa ajaa läpi lakiesityksiään kuulematta palkansaajien ääntä, he kuuntelevat tarkalla korvalla yrittäjäjärjestöjen lobbausta. Samat tahot, jotka kritisoivat ammattiyhdistysliikkeen vaalitukia omille ehdokkailleen, ottavat innolla vastaan vaalirahoitusta työnantaja – ja yrittäjäjärjestöiltä, suurpääoman etua ajavalta finanssialan keskusliitolta ja muilta omilta intressiryhmiltään. Kuulostaa vähän siltä kuin varas huutaisi, ottakaa varas kiinni.

Kampanjassa palkansaaja-aktiivit herättävät toivon siitä, että työelämää voidaan tulevaisuudessa kehittää neuvottelemalla ja sopimalla. Ymmärrän oikein hyvin, miksi työntekijöiden aktivoiminen äänestämään sopimusyhteiskunnan puolesta on oikeistolle vastenmielinen asia. He näkisivät mieluusti nykyhallituksen linjan jatkuvan – lisää heikennyksiä työehtoihin, lisää leikkauksia työttömyysturvaan, eläkkeisiin ja opiskelijoille. Lisää veronkevennyksiä rikkaille ja suuryrityksille, uusia porsaanreikiä veronkiertäjille. Meillä on kuitenkin vapaus valita – sopimalla vai repimällä, rikkomalla vai rakentamalla yhdessä? Minä valitsen sopimisen ja tulevaisuuden rakentamisen yhdessä.

Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Kaupunginhallituksen jäsen (vas.)

Isäntävaltaan palaaminen ei ole kehitystä vaan taantumusta

Yrittäjäaktivisti Kristian Järvinen närkästyi (SK 1.11.) näkemyksistäni paikallisesta sopimisesta. Järvinen toistelee Suomen Yrittäjien väsynyttä mantraa siitä, miten kaikki työnantajat kunnioittavat työntekijöitään ja pitävät heistä kiinni. Hän sulkee jääräpäisesti silmänsä siltä tosiasialta, että kaikki työnantajat eivät ikävä kyllä toimi näin. Osaa yrittäjistä ei kiinnosta työntekijöiden hyvinvointi tai oikeudenmukaisuus. Heitä huolettaa oma rahapussi ja ylpeys, oikeus olla isäntänä ja pitää rengit nöyrinä.
Työntekijöiden suojaksi tarvitaan rajoituksia vapaalle sopimisoikeudelle. Ilman niitä osa työnantajista käyttäisi vahvempaa asemaansa sumeilematta väärin pakottamalla työntekijät ”sopimaan” työehtojen heikennyksistä. Kaikki työntekijät eivät ole sellaisessa asemassa, että voisivat näistä ”sopimuksista” kieltäytyä. Jos koeajalla työntekijälle ilmoitetaan, että sovitaan ylityökorvauksista luopumisesta, niin aika moni tämän nielisi työpaikan menetyksen ja karenssien pelossa. Ulkomaalainen työntekijä, joka ei tunne oikeuksiaan ja oleskelulupa saattaa riippua työpaikasta, ei uskalla kieltäytyä sopimuksesta jolla hän menettää kesälomansa. YT-neuvottelujen alla ”sopimustarjous” palkanalennuksista ja lupaus irtisanoa kieltäytyvät ei ole vapaata sopimista. Työntekijöiden suojelu ja työehtojen turvaaminen vaativat vahvat, yleissitovat työehtosopimukset joista toisin voi sopia vain koulutettu ja liiton tukema luottamusmies.
Järjestäytymättömille työnantajille tarjottiin Järvisen haluamaa paikallista sopimisoikeutta. Tämä ei Suomen Yrittäjille kelvannut, koska yrittäjien tavoite ei ole päästä sopimaan, vaan saada luottamusmiehet sivuun. Yrittäjät eivät halua kehittää yhteispeliä ja luottamusta työpaikoilla, vaan tarjota jäsenilleen mahdollisuutta hyväksikäyttää työntekijöitä. Yleissitovat työehdot laittavat yritykset samalle viivalle, jolloin kilpailuvaltiksi nousevat laatu, täsmällisyys ja uudistumiskyky. Ilman työehtosopimuksia parhaiten pärjäisivät ne yritykset, jotka törkeimmin kehtaisivat polkea palkkoja. Kummalla tavalla Suomi mahtaa kehittyä paremmin?

Paikallista sopimista vai sanelua?

Entinen yrittäjäaktiivi Kristian Järvinen syytti mielipidekirjoituksessaan (SK 23.10). ammattiyhdistysliikettä ja sopimusyhteiskuntaa ristiretkestä Suomen Yrittäjiä vastaan. Tällä muotoilulla Järvinen kertoi


Suomen Yrittäjien todellisen tavoitteen – purkaa suomalaiseen työelämään vuosikymmenten aikana rakennettu sopimisen kulttuuri ja palata 1900-luvun alun isäntävaltaan. Suomen Yrittäjät vaativat sopimisen vapautta – suden vapautta sopia lampaan kanssa siitä, mitä syödään päivälliseksi.
Työelämän lainsäädäntö ja työehtosopimukset on laadittu turvaamaan työntekijöiden oikeutta säällisiin työ- ja palkkaehtoihin. Kaikki työntekijät eivät ole koulutustasosta, terveydentilasta tai vaikkapa iästään johtuen sellaisessa työmarkkina-asemassa, että voisivat itse vaatia itselleen kunnolliset työsuhteen ehdot. Tämän vuoksi tarvitaan kollektiivisia työehtojen sopimisjärjestelmiä – turvaksi heikommille, hyväksikäyttöä vastaan. Työntekijöiden kilpailuttaminen toinen toistaan vastaan johtaa monella alalla palkkojen alennusmyyntiin. Ulkomailta tulevat halpatyöntekijät vain kiihdyttävät tätä kehitystä. Suomalainen yhteiskunta pyörii palkansaajien veroilla ja kulutuksella, ne ylläpitävät kotimarkkinoiden työllisyyttä. Tätä kotimaista ostovoimaa tuetaan kollektiivisilla työehdoilla, joilla turvataan myös suorittavalle portaalle oikeudenmukainen osuus leipomastaan kakusta.
Työehtosopimuksia syytetään usein jäykiksi ja joustamattomiksi, väitetään että ne eivät huomioi työpaikan tilannetta ja tarpeita. Tähänkin on löydetty työehtosopimusosapuolten kesken ratkaisu. Paikallinen sopiminen on viimeisinä vuosikymmeninä edistynyt Suomen työmarkkinoilla merkittävästi. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta löytyy noin 70 eri sopimusmääräystä joista voidaan sopia paikallisesti toisin. Sopimusoikeus näistä kohdista on sopimusosapuolia, työnantaja- ja työntekijäliittoa, edustavilla paikallisilla tahoilla – järjestäytyneellä työnantajalla sekä työpaikan työntekijöitä edustavalla luottamusmiehellä.
Oikeus paikalliseen sopimiseen tulee jatkossakin pitää luottamusmiesten oikeutena. Luottamusmies paikallisena neuvottelukumppanina turvaa sopimisen tasapuolisuuden. Hänellä on mahdollisuudet kouluttautua ymmärtämään paikallisen sopimisen malleja ja sopimustekniikkaa. Luottamusmiehellä on myös vaikeissa neuvottelutilanteissa takanaan ammattiliittonsa osaaminen ja tuki. Työehtosopimusta valvova luottamusmies nauttii laajempaa työsuhdeturvaa, luottamusmiessuojaa, jonka turvin hän tarvittaessa uskaltaa myös kieltäytyä huonosta sopimuksesta. Sopimisen ensimmäinen lähtökohtahan on se, että se perustuu molemminpuoliseen tarpeeseen. Vain toisen osapuolen tarpeesta tehtävä ”sopimus” ei ole paikallista sopimista vaan työnantajan sanelua.
Saksassa ja Ruotsissa työntekijöillä on jo lainsäädännön kautta aitoa vaikutusvaltaa yritysten asioihin. Tämän arvioidaan opettaneen yritykset ja työntekijät sopimaan asioista yhdessä. Tämä yhteispeli tuntuu nyt heijastuvan myös yrityksen menestykseen. Lienee melko kiistatonta, että Saksassa ja Ruotsissa yritysten menestys ja maiden työllisyysaste ovat Suomea paremmalla tolalla. Suomessakin pitäisi nyt uskaltaa avoimesti keskustella siitä, mihin suuntaan haluamme työelämäämme kehittää? Saksan ja Ruotsin mallin mukaan sopimis- ja yhteistyöpohjaiseen vai työnantajan saneluun perustuvaan, itäeurooppalaisen halpatyömalliin? Ammattiyhdistysliikkeelle valinta on helppo – haluamme reilut ja tasapuoliset työehdot sekä aitoa paikallista sopimista, ei halpatyötä ja paikallista sanelua.
Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Kaupunginhallituksen jäsen (Vas.)

Irtisanomissuoja antaa turvan mielivaltaa vastaan

Satakunnan yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen puolusti hallituksen kaavailemaa irtisanomissuojan heikentämistä Satakunnan Kansan mielipidekirjoituksessa 4.10. tutuilla teeseillä. Hänen väitteensä ”yksikään yrittäjä ei irtisano kevyesti” sekä naurattaa että itkettää. Näen omassa työssäni ammattiliiton toimitsijana pienten yritysten todellisuuden, se on ihan jotain muuta kuin Suomen Yrittäjien korulauseet kertovat.

Todellisessa arkielämässä ”työilmapiirin myrkyttäjäksi” päätymiseen saattaa riittää se, että ilmoitat valvovalle viranomaiselle työpaikalla olevista vakavista työturvallisuusriskeistä. Todellisessa elämässä aiemmin hyvä työntekijä saattaa yhdessä yössä muuttua ”luottamuksen heikentäjäksi”, kun hän puhuu työntekijöilleen ammattiliittoon kuulumisen tärkeydestä. Hyvänä ja joustavana pidetty nuori nainen muuttuukin täysin ”yhteistyökyvyttömäksi”, kun hän päättää lopettaa seksisuhteen esimiehensä kanssa. Ulkomaalainen työntekijä, joka vuosikausien talkooylitöiden jälkeen alkaa vaatia työehtosopimuksen mukaisia korvauksia ylitöistään, on hetkessä laiska ja osaamaton tollo. Näistä esimerkeistä yksikään ei ole ”ammattiliittojen pelottelua” vaan todellisia tapahtumia 2010-luvun Suomessa.

Yrittäjien logiikka on asiassa perin mielenkiintoinen – koska työntekijöiden joukossa kieltämättä on pieni joukko ”mätiä omenoita”, kaikki pienten työpaikkojen työntekijät pitää ajaa jatkuvan epävarmuuden tilaan. Samaan aikaan kuitenkin Kivinen ja muut yrittäjäjärjestöjen kellokkaat kieltäytyvät näkemästä sitä tosiasiaa, että myös yrittäjien joukossa on niitä mätiä omenoita – ja juuri heidän vuokseen työntekijät tarvitsevat työsuhdeturvaa.

Suomen perustuslakiin on työntekijöiden turvaksi säädetty suoja mielivaltaiselta irtisanomiselta. Lakimuutoksellaan hallitus haluaa luoda asiallisen ja asiattoman irtisanomisperusteen välille niin laajan harmaan alueen, että kyseisen perustuslain pykälän tarkoitus vesittyy täysin. Tämä johtaa epävarmuuden lisääntymisen, pahoinvoinnin ja pelon lisäksi väistämättä myös työehtojen heikkenemiseen pienillä työpaikoilla – kuka uskaltaa vaatia asiallista palkkaa, ylityökorvauksia tai edes turvallista työympäristöä, jos työnantajan on aiempaa entistä helpompaa keksiä syy irtisanomiselle?

Hallituksen ja yrittäjäjärjestöjen perusteet lakiesityksen eteenpäinviemiselle ovat höyhenenkevyitä ja hyödyt suurenneltuja. Jo nykyisen työsopimuslain voimassaollessa työnsä laiminlyövästä riidanhaastajasta pääsee eroon. Jos tahtotilana olisi aidosti parantaa pienyritysten kasvuedellytyksiä, hallitus voisi aivan hyvin toteuttaa vanhaa hyvää kaavaa ja antaa työmarkkinaosapuolten kolmikannassa sorvata toimivia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Tällaiseen vuoropuheluun ovat taatusti myös ammattiliitot halukkaita mutta hallitus edistää lempilastaan jääräpäisesti vaihtoehtoja miettimättä. Hankkeen eteenpäinviemisen syyt ovatkin ilmiselvästi ideologisia – halutaan kääntää kelloja taaksepäin ja palata isäntävallan aikaan.

Työllisyystilastot – Potemkinin kulissejako?

Termi Potemkinin kulissi juontaa juurensa 1700-luvun lopun Venäjään ja silloin eläneeseen ruhtinas Potjomkiniin. Tarinan mukaan ruhtinas rakennutti keisarinna Katariina II:n Krimin matkan varrelle lavasteita kauniista kylistä ja hyvin hoidetuista maataloista, joilla alueen takapajuisuus yritettiin peittää ja annettiin kuva kehittyvästä, edistyksellisestä maakunnasta. Näin ruhtinas Potjomkin olisi kertoman mukaan yrittänyt antaa itsestään todellista pätevämmän kuvan hallitsijana.
Tämä ikivanha tarina muistuttaa Suomen työllisyyspoliittista keskustelua vuonna 2018. Pääministeri Juha Sipilä ja hallituspuolueet lyövät kilvan riemuissaan rintaansa tilastokeskuksen tuoreimman työllisyyskatsauksen luvuista. Hallitus kehuu voitonvarmana lähestyvänsä vaalikauden alussa lupaamaansa tavoitetta, 72% työllisyysastetta. Koheneva työllisyysaste on tietysti tärkeä asia, mutta kuten Potemkinin kulisseissakin, hallituksen ruusuisen propagandan takaa paljastuvat pahviset lavasteet joiden takana osa kansasta elää ahdingossa ja köyhyydessä.
Tilastokeskuksen työllisyyskatsauksessa työlliseksi katsotaan jokainen henkilö, joka tarkastelujaksolla on työskennellyt vähintään yhden tunnin viikossa. Nopealla yhteenlaskulla tajuaa työttömyysturvan ns. aktiivimalli 1:n tarkoituksena olevan tämän tilaston kaunisteleminen – kyseisen aktiivimallin johtoajatushan on se, että ellei työtön tarkastelujaksolla vähintään lyhytaikaisesti aktivoidu, ts. työllisty tai osallistu esimerkiksi kurssille, häntä rangaistaan työttömyysturvan tason leikkauksella.
Tämä tilastokeskuksen julkaisema työllisyyskatsaus kertoo varsin kaunisteltua tarinaa työllisyyden todellisesta tilasta. Työvoimaviranomaisten vastaavat tilastot näyttävät paljon karumpia lukuja työttömien todellisesta määrästä, heidän lukujensa mukaan työttömiä on yli 70 000 enemmän kuin tilastokeskuksen tilastoissa. Samaan aikaan tilastot viittaavat siihen, että mahdollisesti jopa yli 500 000 työtöntä on siivottu pois tilastoista erilaisten palkattomien työharjoittelujen ja kuntouttavan työtoiminnan varjolla.
Hallitus yrittää esittää tilastot todisteena hallituksen työllistämispolitiikan riemuvoitosta. Todellisuudessa hallituksen ajamien aktiivimallien ja kilpailukykysopimuksen vaikutus työllisyyteen on ollut lähes olematon. Suomen vientiteollisuus ja kotimarkkinat elävät vahvassa noususuhdanteessa jonka syntymiseen hallituksen silmänkääntötempuilla ei ole ollut osaa eikä arpaa. Suomen vahvasti investointihyödykkeiden tuotantoon perustuva teollisuus on aina ollut suhdanneherkkä. Kun maailmalla investoidaan, Suomessa riittää töitä. Tätä taustaa vasten voidaan todeta, että nyt syntynyt talouskasvu on toteutunut hallituksesta huolimatta, ei sen ansiosta.
Tässä noususuhdanteessa työllisyysasteen kehitystä, kokoaikaisten työpaikkojen määrän kehitystä, voidaan pitää jopa katastrofaalisen heikkona. Tilastot todistavat lähinnä työelämän sirpaloitumisesta, palkattomien töiden ja pätkätyösuhteiden lisääntymisestä, eivät aitoa hyvinvointia luovasta työllisyyden paranemisesta. Samaan aikaan työttömyysturvan leikkaukset ovat johtaneet toimeentulotuesta riippuvaisten määrän rajuun kasvuun. Hallituksen työllistämispolitiikan lopputuloksena ei siis voida pitää työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvamista. Lopputuloksena on entistä tylympi työelämä etenkin nuorillemme – lyhyitä pätkätyösuhteita olemattomalla palkalla ja toimeentulon kerjäämistä kelan luukulla. Tätäkö on satavuotias Suomi?

Irtisanomissuoja on perusoikeus

Hallituksen suunnitelmat yksilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta alle 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä uhkaavat satojen tuhansien työntekijöiden perusoikeuksia. Kehysriihessä samaan aikaan julkaistu päätös YT-lain uudistamisesta tarkoittaa hallituksen mukaan kollektiivisten irtisanomisperusteiden uudelleen arviointia. Työntekijöiden irtisanomissuoja on Suomessa jo nyt keskeisiä kilpailijamaita heikompi – tätä huonoakin suojaa hallitus haluaa siis entisestään heikentää.

Työnantajan oikeudesta irtisanoa työntekijä työntekijän henkilöstä johtuvilla syillä säädetään työsopimuslain 7.luvun toisessa pykälässä. Pähkinänkuoressa lain mukaisia, asiallisia ja painavia irtisanomisperusteita ovat joko vakavat työsuhteeseen liittyvien velvollisuuksien rikkomiset tai laiminlyönnit sekä työntekijän työntekoedellytysten huomattava heikkeneminen. Tätä irtisanomisrimaa hallitus haluaa pienissä yrityksissä laskea.

Irtisanomiskynnyksen laskeminen johtaa entisestään eriytyviin työmarkkinoihin – isoissa yrityksissä työntekijöillä on edelleen jonkinlainen suoja mutta pienissä yrityksissä työntekijöistä tulee ikuista koeaikaa tekeviä lainsuojattomia. Tämä johtaa väistämättä työehtojen ja palkkatason heikkenemiseen pienissä yrityksissä. Muutos myös nostaa yrittäjien kynnystä kasvattaa yritystä yli tuon 20 työntekijän rajan. Työehtojen heikentäminen lienee tässäkin hallituksen todellinen tavoite. YT-lain uudistuksella ja kollektiivisten irtisanomisperusteiden uudelleenarvioinnilla hallitus haluaa ulottaa saman epävarmuuden myös isommille työpaikoille.

Suomen perustuslain 18. pykälässä säädetään työntekijöille perustuslaillinen suoja mielivaltaisia erottamisia vastaan. Tämä pykälä on aikanaa säädetty suojaamaan muun muassa työntekijöiden oikeutta ammatilliseen järjestäytymiseen ja kollektiiviseen edunvalvontaan. Tätä oikeutta hallitus yrittää nyt nakertaa luomalla lakiin niin löysät raamit asiallisille ja painaville irtisanomisperusteille, että perustuslain tarkoitus vesittyy täysin.

Hallituksen työelämälinja on ollut täysin johdonmukainen – suurpääoman ja epärehellisten yrittäjien puolella, työntekijää ja rehellisiä yrittäjiä vastaan. Uusien porsaanreikien luominen työlainsäädäntöön antaa lisää pelivaraa kepuliyrittäjille ja heikentää säntillisten työnantajien kilpailukykyä. Samaan aikaan työttömyysturvan aktiivimalleilla pakotetaan työttömät ottamaan vastaan työtä millä tahansa työehdoilla ja työvoiman saatavuusharkinnan poistamisen tavoittelulla halutaan avata portit ulkomaalaiselle halpatyövoimalle sepposen selälleen. Tässä lienee Sipilän hallituksen tavoite – jättää meille perinnöksi yhteiskunta jossa työllä ei enää tule toimeen.

Valapattojen ja silmänkääntäjien hallitus

Sipilän hallitus toikkaroi kohti maaliviivaa kuin pikkukylän kesäteatterin poliittinen farssi. Alkuvaiheen SSS-kirjainyhdistelmän johtotroikan vaihdos SOS-hätähuudoksi ei auttanut. Maamme korkeimmasta johdosta vauhdilla hukkuva viimeinenkin järjenvalo olisi totisesti kaivannut pelastusrengasta. Puoliajan kaffeiden jälkeen hallitusteatterin toinen puoliaika on saanut tragedian piirteitä. Leikkauskiimaisen hallituksen vainolta ei löydy piilopaikkaa. Työttömät, sairaat – eläkeläiset, opiskelijat. Ei niin pientä rahapussia ettei sinne Sipilän ahne koura löytäisi. Veroalea rahoittamaan, rikkaille ja suuryrityksille.

Hallituksen tuorein petetty lupaus, työttömyysturvan aktiivimalli kuulostaa jo lähtökohtaisesti Orwellilaiselta uuskieleltä. Hyvää tarkoittava ajatus, työttömien kannustaminen ja työttömyyden vähentäminen toimii savuverhona kokoomuslaiselle työttömien kurittamiselle. Työttömien määrä Suomessa lasketaan sadoissa tuhansissa, avoimien työpaikkojen määrä kymmenissä tuhansissa. Kuuluisan sokean Reetan kanakin osaa laskea, että tämä yhtälö ei toimi. Työttömiä on moninkertaisesti vapaita työpaikkoja enemmän ja työllistämistä edistäviin palveluihin ei paikkoja löydy läheskään kaikille. Suuri osa työttömistä ei tule tuota työttömyysturvan aktiivisuuskriteeriä saavuttamaan. Tästä nyt valtiovalta antaa sitten rangaistukseksi työttömyysturvan leikkauksen.

Runnoessaan läpi tämän työttömyysturvan leikkauksen hallitus petti myös työmarkkinajärjestöille antamansa lupauksen. Paljon kirottu kilpailukykysopimus voideltiin lupauksella valmistella jatkossa työelämää koskevat uudistukset kolmikantaisesti. Hallitus lupasi aivan erikseen pidättäytyä työttömyysturvaan kohdistuvilta leikkauksilta Kikyn solmimisen jälkeen. Lupauksensa hyvätuloisia hyödyttävistä veronalennuksista hallitus kyllä aikoo pitää. Ei ihme, että yleislakkopuheet ammattiliitoissa ja työpaikoilla yltyvät.

Työttömiin kohdistuvien leikkausten käsittelyn ajoittaminen joulun alle ei taatusti ole sattumaa. Pikkujouluissa humalassa toilailevat Hakkaraiset ja sammuvat eduskunta-avustajat valtaavat lööppien kärkipaikat. Samaan aikaan eduskunnassa käyty elämää suurempi taistelu nelosoluen kioskikelpoisuudesta kaivettiin sopivasti silmänkääntötempuksi harhauttamaan kansaa. Hallitus keskustelee mieluummin oluesta kuin vastaa kysymyksiin siitä, miksi kansalta leikataan ja rikkaille annetaan lisää.

Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Porin kaupunginhallituksen jäsen (vas.)

Pori tarvitsee työtä ja toimeentuloa

Työllisyys- ja elinkeinopolitiikan onnistuminen tulevalla valtuustokaudella on Porille kohtalonkysymys. Olemme viime vuosikymmeninä menettäneet työpaikkoja elinkeinoelämän rakennemuutoksissa. Tuhansia rautakouria työllistäneet Outokumpu, Rauma-Repola ja Rosenlew ovat pirstaloituneet pienemmiksi firmoiksi ja kokonaisväkimäärä on pieni osa aiemmasta. Pihlavan tai Seikun sahat eivät työllistä väkeä suuruuden vuosiensa tapaan. Osassa näistä on kehitytty korkeamman teknologian tai erikoistuotteiden joustaviksi valmistajiksi. Nämä yritykset pitävät edelleen Porin teollista kivijalkaa pystyssä. Samaan aikaan Porin seudulle on kehittymässä uutta teollisuutta esimerkiksi robotiikan alalle. Vanhan teollisen kulttuurin ja osaamisen pohjalta Porilla on erinomaiset mahdollisuudet nousta uusien teollisuusalojen mukana.

Vanhan teollisen pohjan uudistaminen ja uusien työllistävien työnantajien houkuttelu vaativat aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja toimivaa koulutus- ja tutkimusyhteistyötä. Uuden kampuksen mukana väistämättä parantuva Satakunnan ammattikorkeakoulun vetovoima tarjoaa yrityksille lisää mahdollisuuksia korkeakouluyhteistyöhön. Ammattikoulumme Winnovan kehittäminen turvaa osaavan työvoiman saatavuuden yritysten tarpeisiin. Kaupungin on yhä enenevässä määrin uskallettava hakea teollisuutemme kanssa ratkaisuja, joilla voimme tarjota referenssitilauksia ja näytönpaikkoja porilaisille yrityksille. Markkinataloudessa yhteiskunta ei voi turvata yritysten tilauskirjoja. Yhteiskunta voi kuitenkin auttaa yritystä saamaan sen ensimmäisen mahdollisuuden, mahdollisuuden tehdä se ensimmäinen käyntikortti jolla murtautua maailman markkinoille.

Pelkkä teollisuus ei elätä Poria nyt eikä tulevaisuudessa. Palvelualojen työllisyys vaatii paikallisten pienyrittäjien aktiivista huomioimista kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa. Porin omaleimaisen kulttuurin ja moninaisten alakulttuurien vahvuuksien hyödyntämisellä voimme tehdä Porista houkuttelevan, kiinnostavan ja elävän kulttuurikaupungin. Festivaalit, seminaarit, isot kokoukset ja tapahtumat parantavat Porin näkyvyyttä ja kirkastavat imagoamme taantuneena periferiana. Tapahtumajärjestäminen ja niihin liittyvät lukemattomat tehtävät työllistävät nyt, ja etenkin tulevaisuudessa, lukemattoman määrä palvelualojen työntekijöitä.

Työttömyyden taittaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vaativat panostuksia työllistämiseen. Kaupungin on kyettävä tarjoamaan työpaikkoja työkykyisille, kesätyötä nuorille ja harjoittelumahdollisuuksia vajaatyökykyisille. Samaan aikaan kaupungin on pidettävä huolta hyvästä henkilöstöpolitiikasta oman työntekijäjoukkonsa johtamisessa. Vaativissa tehtävissä terveydenhuollossa, vanhuspalveluissa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja muissa kunnan töissä työskentelevät sitoutuneet työntekijämme ansaitsevat mahdollisuuden tehdä työnsä kunnolla. Riittävät resurssit tehdä työ ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Laadukasta johtamista joka auttaa ylläpitämään työhyvinvointia. Ja ennen kaikkea he tarvitsevat arvostusta pienellä palkalla tehdystä kovasta työstä meidän kaikkien eteen.

Erno Välimäki, Aluetoimitsija, Puuliitto, Kaupunginvaltuutettu, Vasemmistoliiton Porin kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Perusturvan kotihoidon ongelma johtaminen, ei muutosvastarinta

Satakunnan Työn 24.2. julkaisema juttu Porin yhteistoiminta-alueen perusturvan kotihoidon ongelmista nosti esiin pinnan alla kuplineet ongelmat. Kirjoituksessa tilannetta kommentoineet kotihoidon työntekijät kertoivat hälyttävää viestiä. Huono muutosjohtaminen vaarantaa potilasturvallisuuden ja työntekijöiden työssäjaksamisen. Käsitykseni mukaan ongelmat johtuvat pääosin huonosta organisaation johtamisesta – työntekijöiden huolia ja kertomuksia ongelmista ei ole esimies – ja johtoportaassa otettu vakavasti. Lisäksi uuden toimintamallin sisäänajo kerralla koko yksikköön ilman pilotointia pienemmässä mittakaavassa on altistanut koko yksikön lastentautien armoille. Uuden toimintamallin sisäänajossa lisähaasteita on asettanut muutosvaiheen osuminen yksiin Porin lomautusruljanssin kanssa – lomautusten aiheuttama kaaos ei liene paras aika opetella uutta toimintatapaa keskeneräisellä järjestelmällä.
Perusturvan Vs. vanhuspalvelujen johtaja Pirjo Mäkilä on useissa kommenteissaan laittanut asiaa työntekijöiden muutosvastarinnan piikkiin. Mäkilän tapa kuitata työntekijöiden huoli ja hätä pelkkänä muutosvastarintana kertoo huonosta muutosjohtamisesta. Olen saanut useita yhteydenottoja kotihoidon työntekijöiltä. Suurimpina huolenaiheina ovat olleet potilaiden hyvinvointi ja työtoverien työssäjaksaminen. Pienellä palkalla fyysisesti ja henkisesti raskasta työtään tekevät hoitajat ovat ilmiselvästi sitoutuneet asiakkaiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Liian kireät aikataulut jättävät liian vähän aikaa asiakkaalle. Arvokasta hoitoaikaa menee edestakaisin ajellessa. Jatkuvasti vaihtuvan hoitajan on vaikea luoda hyvää kontaktia joka on tärkeää hoitotyön onnistumiselle.
Ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstön huolien sivuuttaminen on organisaation toiminnan kannalta typerää. Työhyvinvoinnin heikkeneminen ja alati lisääntyvä paine johtavat pahimmillaan lisääntyviin sairauspoissaoloihin. Porin kaupunginhallitus haluaa Vasemmistoliiton esityksestä selvityksen perusturvan kotihoidon ongelmista. Vaadin että tässä yhteydessä pohditaan keinoja parantaa sitoutuneiden ja ammattitaitoisten työntekijöidemme näkemysten parempaa huomioimista muutostilanteissa.
Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen (vas.)

 

Pekkasten poisto ei nosta Suomea suosta

Kristian Järvinen väittää mielipidekirjoituksessaan (SK 20.11.) Suomen lyhyen vuosityöajan olevan syynä talousvaikeuksiimme. Järvisen kirjoitus menee täydellisesti metsään – väärä taudinmääritys, väärät lääkkeet. Jos kokoaikaisen työntekijän pitkä vuosityöaika olisi elinkeinoelämän keskeinen menestystekijä, EU:n pisintä vuosityöaikaa tekevien Kreikan ja Romanian pitäisi olla talouden mahtitekijöitä – liekö näin? Järvinen ei myöskään joko ymmärrä tai halua myöntää, että pekkasten poiston tarkoitus on nimenomaan yksikkötyökustannuksen alentaminen – lisää tunteja samalla palkalla.

Vaatimuksellaan pidentää työntekijöiden vuosityöaikaa Järvinen toistaa samaa väsynyttä, 80-luvulle jähmettynyttä kilpailukykymantraa jolla Suomen nykyinen hallitus yrittää maan talouden kurssia kääntää. Kilpailukykysopimuksessa sovittu 24 tunnin vuosityöajan pidennys näyttää liian monessa yrityksessä johtavan kolmeen lisälomautuspäivään. Monessa yrityksessä on jo todettu että tällaiselle työajan pidennykselle ei ole mitään tarvetta. Uskallan rohkeasti veikata, että nämä todellisen kilpailukyvyn realiteetit ymmärtävät yritykset ovat tulevaisuudessa kasvun vetureita.

Suomalainen teollisuustyö on hyvin kilpailukykyistä. Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdas ovat molemmat erinomaisia esimerkkejä siitä, että Suomessa pystytään tekemään keskieurooppalaista laatua, tehokkaasti ja taloudellisesti. Vai epäileekö Järvinen saksalaisten suuryhtiöiden investoineen suomalaiseen teollisuuteen hyväntekeväisyystarkoituksessa?

Tilastoja tarkastelemalla näyttää siltä, että maailmantaloudessa pärjäävät ne maat, joissa tehdään lyhyttä vuosittaista työaikaa. Työntekijä, jolle jää myös aikaa perheelle ja harrastuksiin, on tyytyväinen, tehokas ja innovatiivinen tuotannontekijä. Pitkää päivää nälkäpalkalla puurtava työntekijä tekee sutta ja sekundaa. Kumpaan suuntaan suomalaista työelämää pitää kehittää?
Erno Välimäki, Pori
Aluetoimitsija, kaupunginvaltuutettu (vas.)