Paikallista sopimista vai sanelua?

Entinen yrittäjäaktiivi Kristian Järvinen syytti mielipidekirjoituksessaan (SK 23.10). ammattiyhdistysliikettä ja sopimusyhteiskuntaa ristiretkestä Suomen Yrittäjiä vastaan. Tällä muotoilulla Järvinen kertoi


Suomen Yrittäjien todellisen tavoitteen – purkaa suomalaiseen työelämään vuosikymmenten aikana rakennettu sopimisen kulttuuri ja palata 1900-luvun alun isäntävaltaan. Suomen Yrittäjät vaativat sopimisen vapautta – suden vapautta sopia lampaan kanssa siitä, mitä syödään päivälliseksi.
Työelämän lainsäädäntö ja työehtosopimukset on laadittu turvaamaan työntekijöiden oikeutta säällisiin työ- ja palkkaehtoihin. Kaikki työntekijät eivät ole koulutustasosta, terveydentilasta tai vaikkapa iästään johtuen sellaisessa työmarkkina-asemassa, että voisivat itse vaatia itselleen kunnolliset työsuhteen ehdot. Tämän vuoksi tarvitaan kollektiivisia työehtojen sopimisjärjestelmiä – turvaksi heikommille, hyväksikäyttöä vastaan. Työntekijöiden kilpailuttaminen toinen toistaan vastaan johtaa monella alalla palkkojen alennusmyyntiin. Ulkomailta tulevat halpatyöntekijät vain kiihdyttävät tätä kehitystä. Suomalainen yhteiskunta pyörii palkansaajien veroilla ja kulutuksella, ne ylläpitävät kotimarkkinoiden työllisyyttä. Tätä kotimaista ostovoimaa tuetaan kollektiivisilla työehdoilla, joilla turvataan myös suorittavalle portaalle oikeudenmukainen osuus leipomastaan kakusta.
Työehtosopimuksia syytetään usein jäykiksi ja joustamattomiksi, väitetään että ne eivät huomioi työpaikan tilannetta ja tarpeita. Tähänkin on löydetty työehtosopimusosapuolten kesken ratkaisu. Paikallinen sopiminen on viimeisinä vuosikymmeninä edistynyt Suomen työmarkkinoilla merkittävästi. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta löytyy noin 70 eri sopimusmääräystä joista voidaan sopia paikallisesti toisin. Sopimusoikeus näistä kohdista on sopimusosapuolia, työnantaja- ja työntekijäliittoa, edustavilla paikallisilla tahoilla – järjestäytyneellä työnantajalla sekä työpaikan työntekijöitä edustavalla luottamusmiehellä.
Oikeus paikalliseen sopimiseen tulee jatkossakin pitää luottamusmiesten oikeutena. Luottamusmies paikallisena neuvottelukumppanina turvaa sopimisen tasapuolisuuden. Hänellä on mahdollisuudet kouluttautua ymmärtämään paikallisen sopimisen malleja ja sopimustekniikkaa. Luottamusmiehellä on myös vaikeissa neuvottelutilanteissa takanaan ammattiliittonsa osaaminen ja tuki. Työehtosopimusta valvova luottamusmies nauttii laajempaa työsuhdeturvaa, luottamusmiessuojaa, jonka turvin hän tarvittaessa uskaltaa myös kieltäytyä huonosta sopimuksesta. Sopimisen ensimmäinen lähtökohtahan on se, että se perustuu molemminpuoliseen tarpeeseen. Vain toisen osapuolen tarpeesta tehtävä ”sopimus” ei ole paikallista sopimista vaan työnantajan sanelua.
Saksassa ja Ruotsissa työntekijöillä on jo lainsäädännön kautta aitoa vaikutusvaltaa yritysten asioihin. Tämän arvioidaan opettaneen yritykset ja työntekijät sopimaan asioista yhdessä. Tämä yhteispeli tuntuu nyt heijastuvan myös yrityksen menestykseen. Lienee melko kiistatonta, että Saksassa ja Ruotsissa yritysten menestys ja maiden työllisyysaste ovat Suomea paremmalla tolalla. Suomessakin pitäisi nyt uskaltaa avoimesti keskustella siitä, mihin suuntaan haluamme työelämäämme kehittää? Saksan ja Ruotsin mallin mukaan sopimis- ja yhteistyöpohjaiseen vai työnantajan saneluun perustuvaan, itäeurooppalaisen halpatyömalliin? Ammattiyhdistysliikkeelle valinta on helppo – haluamme reilut ja tasapuoliset työehdot sekä aitoa paikallista sopimista, ei halpatyötä ja paikallista sanelua.
Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Kaupunginhallituksen jäsen (Vas.)