Paikallista sopimista vai sanelua?

Entinen yrittäjäaktiivi Kristian Järvinen syytti mielipidekirjoituksessaan (SK 23.10). ammattiyhdistysliikettä ja sopimusyhteiskuntaa ristiretkestä Suomen Yrittäjiä vastaan. Tällä muotoilulla Järvinen kertoi


Suomen Yrittäjien todellisen tavoitteen – purkaa suomalaiseen työelämään vuosikymmenten aikana rakennettu sopimisen kulttuuri ja palata 1900-luvun alun isäntävaltaan. Suomen Yrittäjät vaativat sopimisen vapautta – suden vapautta sopia lampaan kanssa siitä, mitä syödään päivälliseksi.
Työelämän lainsäädäntö ja työehtosopimukset on laadittu turvaamaan työntekijöiden oikeutta säällisiin työ- ja palkkaehtoihin. Kaikki työntekijät eivät ole koulutustasosta, terveydentilasta tai vaikkapa iästään johtuen sellaisessa työmarkkina-asemassa, että voisivat itse vaatia itselleen kunnolliset työsuhteen ehdot. Tämän vuoksi tarvitaan kollektiivisia työehtojen sopimisjärjestelmiä – turvaksi heikommille, hyväksikäyttöä vastaan. Työntekijöiden kilpailuttaminen toinen toistaan vastaan johtaa monella alalla palkkojen alennusmyyntiin. Ulkomailta tulevat halpatyöntekijät vain kiihdyttävät tätä kehitystä. Suomalainen yhteiskunta pyörii palkansaajien veroilla ja kulutuksella, ne ylläpitävät kotimarkkinoiden työllisyyttä. Tätä kotimaista ostovoimaa tuetaan kollektiivisilla työehdoilla, joilla turvataan myös suorittavalle portaalle oikeudenmukainen osuus leipomastaan kakusta.
Työehtosopimuksia syytetään usein jäykiksi ja joustamattomiksi, väitetään että ne eivät huomioi työpaikan tilannetta ja tarpeita. Tähänkin on löydetty työehtosopimusosapuolten kesken ratkaisu. Paikallinen sopiminen on viimeisinä vuosikymmeninä edistynyt Suomen työmarkkinoilla merkittävästi. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta löytyy noin 70 eri sopimusmääräystä joista voidaan sopia paikallisesti toisin. Sopimusoikeus näistä kohdista on sopimusosapuolia, työnantaja- ja työntekijäliittoa, edustavilla paikallisilla tahoilla – järjestäytyneellä työnantajalla sekä työpaikan työntekijöitä edustavalla luottamusmiehellä.
Oikeus paikalliseen sopimiseen tulee jatkossakin pitää luottamusmiesten oikeutena. Luottamusmies paikallisena neuvottelukumppanina turvaa sopimisen tasapuolisuuden. Hänellä on mahdollisuudet kouluttautua ymmärtämään paikallisen sopimisen malleja ja sopimustekniikkaa. Luottamusmiehellä on myös vaikeissa neuvottelutilanteissa takanaan ammattiliittonsa osaaminen ja tuki. Työehtosopimusta valvova luottamusmies nauttii laajempaa työsuhdeturvaa, luottamusmiessuojaa, jonka turvin hän tarvittaessa uskaltaa myös kieltäytyä huonosta sopimuksesta. Sopimisen ensimmäinen lähtökohtahan on se, että se perustuu molemminpuoliseen tarpeeseen. Vain toisen osapuolen tarpeesta tehtävä ”sopimus” ei ole paikallista sopimista vaan työnantajan sanelua.
Saksassa ja Ruotsissa työntekijöillä on jo lainsäädännön kautta aitoa vaikutusvaltaa yritysten asioihin. Tämän arvioidaan opettaneen yritykset ja työntekijät sopimaan asioista yhdessä. Tämä yhteispeli tuntuu nyt heijastuvan myös yrityksen menestykseen. Lienee melko kiistatonta, että Saksassa ja Ruotsissa yritysten menestys ja maiden työllisyysaste ovat Suomea paremmalla tolalla. Suomessakin pitäisi nyt uskaltaa avoimesti keskustella siitä, mihin suuntaan haluamme työelämäämme kehittää? Saksan ja Ruotsin mallin mukaan sopimis- ja yhteistyöpohjaiseen vai työnantajan saneluun perustuvaan, itäeurooppalaisen halpatyömalliin? Ammattiyhdistysliikkeelle valinta on helppo – haluamme reilut ja tasapuoliset työehdot sekä aitoa paikallista sopimista, ei halpatyötä ja paikallista sanelua.
Erno Välimäki
Aluetoimitsija, Pori
Kaupunginhallituksen jäsen (Vas.)

Irtisanomissuoja antaa turvan mielivaltaa vastaan

Satakunnan yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen puolusti hallituksen kaavailemaa irtisanomissuojan heikentämistä Satakunnan Kansan mielipidekirjoituksessa 4.10. tutuilla teeseillä. Hänen väitteensä ”yksikään yrittäjä ei irtisano kevyesti” sekä naurattaa että itkettää. Näen omassa työssäni ammattiliiton toimitsijana pienten yritysten todellisuuden, se on ihan jotain muuta kuin Suomen Yrittäjien korulauseet kertovat.

Todellisessa arkielämässä ”työilmapiirin myrkyttäjäksi” päätymiseen saattaa riittää se, että ilmoitat valvovalle viranomaiselle työpaikalla olevista vakavista työturvallisuusriskeistä. Todellisessa elämässä aiemmin hyvä työntekijä saattaa yhdessä yössä muuttua ”luottamuksen heikentäjäksi”, kun hän puhuu työntekijöilleen ammattiliittoon kuulumisen tärkeydestä. Hyvänä ja joustavana pidetty nuori nainen muuttuukin täysin ”yhteistyökyvyttömäksi”, kun hän päättää lopettaa seksisuhteen esimiehensä kanssa. Ulkomaalainen työntekijä, joka vuosikausien talkooylitöiden jälkeen alkaa vaatia työehtosopimuksen mukaisia korvauksia ylitöistään, on hetkessä laiska ja osaamaton tollo. Näistä esimerkeistä yksikään ei ole ”ammattiliittojen pelottelua” vaan todellisia tapahtumia 2010-luvun Suomessa.

Yrittäjien logiikka on asiassa perin mielenkiintoinen – koska työntekijöiden joukossa kieltämättä on pieni joukko ”mätiä omenoita”, kaikki pienten työpaikkojen työntekijät pitää ajaa jatkuvan epävarmuuden tilaan. Samaan aikaan kuitenkin Kivinen ja muut yrittäjäjärjestöjen kellokkaat kieltäytyvät näkemästä sitä tosiasiaa, että myös yrittäjien joukossa on niitä mätiä omenoita – ja juuri heidän vuokseen työntekijät tarvitsevat työsuhdeturvaa.

Suomen perustuslakiin on työntekijöiden turvaksi säädetty suoja mielivaltaiselta irtisanomiselta. Lakimuutoksellaan hallitus haluaa luoda asiallisen ja asiattoman irtisanomisperusteen välille niin laajan harmaan alueen, että kyseisen perustuslain pykälän tarkoitus vesittyy täysin. Tämä johtaa epävarmuuden lisääntymisen, pahoinvoinnin ja pelon lisäksi väistämättä myös työehtojen heikkenemiseen pienillä työpaikoilla – kuka uskaltaa vaatia asiallista palkkaa, ylityökorvauksia tai edes turvallista työympäristöä, jos työnantajan on aiempaa entistä helpompaa keksiä syy irtisanomiselle?

Hallituksen ja yrittäjäjärjestöjen perusteet lakiesityksen eteenpäinviemiselle ovat höyhenenkevyitä ja hyödyt suurenneltuja. Jo nykyisen työsopimuslain voimassaollessa työnsä laiminlyövästä riidanhaastajasta pääsee eroon. Jos tahtotilana olisi aidosti parantaa pienyritysten kasvuedellytyksiä, hallitus voisi aivan hyvin toteuttaa vanhaa hyvää kaavaa ja antaa työmarkkinaosapuolten kolmikannassa sorvata toimivia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Tällaiseen vuoropuheluun ovat taatusti myös ammattiliitot halukkaita mutta hallitus edistää lempilastaan jääräpäisesti vaihtoehtoja miettimättä. Hankkeen eteenpäinviemisen syyt ovatkin ilmiselvästi ideologisia – halutaan kääntää kelloja taaksepäin ja palata isäntävallan aikaan.