Varas huutaa, ottakaa varas kiinni!

pieni20140911_ernovälimäki_1Poliittisesta oikeistosta ja työnantajapuolen linnakkeista nostetaan säännöllisesti tikun nokkaan työttömyys – ja sosiaaliturvan väärinkäytökset. Samat tahot vaativat jatkuvasti leikkauksia julkiseen talouteen ja heikennyksiä palkansaajien työehtoihin. YLE:n MOT-ohjelman shokkipaljastukset Luxemburgissa tapahtuvasta veronkierrosta saattaa nämä vaatimukset perin erikoiseen valoon.

MOT raportoi ulkomaisten tutkivien journalistien laatimasta raportista, jossa paljastetaan että Luxemburg on toiminut veronkiertoa harjoittavien suuryhtiöiden turvasatamana, turvallisesti Euroopan Unionin ja euroalueen rajojen sisäpuolella. Erittäin huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että nämä veronkierron mahdollistavat kahdenväliset verotussopimuskäytännöt on luotu nykyisen EU:n komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin toimiessa Luxemburgin pääministerinä. Noin vuosi sitten Euroopan parlamentti arvioi että veronkierron ja harmaan talouden aiheuttaman tulomenetykset EU-maille pyörivät 1000 miljardin euro suuruusluokassa. Paljastukset veropuljauksesta asettavatkin synkän epäilyksen varjon sen päälle, kykeneekö EU toteuttamaan veronkierron ja harmaan talouden suitsemista.

MOT-ohjelma kertoi myös, että yksi Luxemburgin turvaa veronkiertoon käyttänyt suomalaisyritys olisi rakennusyhtiö SRV. Tämän yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Ilpo Kokkila, sama herra joka Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajana on yksi aktiivisimmista työ – ja palkkaehtojen romutuksen esittäjistä. EK:n linnakkeesta löytyy hyvin pikaisella tarkastelulla vahvat yhteydet myös pääministeripuolueeseemme kokoomukseen.

Vuonna 2011 käydyistä hallitusneuvotteluista vuosi ulospäin tietoja ja asiakirjoja, jotka paljastivat että kokoomus ja RKP jarruttivat määrätietoisesti kaikkia pyrkimyksiä kirjata harmaan talouden torjuntatoimenpiteitä hallitusohjelmaan. Nyt kun seuraamme harmaan talouden torjunnan etenemistä Suomessa, on syytä esittää kysymys; Onko Suomessa ja Euroopassa harmaa talous ja veronkierto valtiovallan erityisessä suojeluksessa?

Erno Välimäki
Pääluottamusmies, Pori
Vasemmistoliiton Porin kunnallisjärjestön puheenjohtaja.